Kameramyynti jatkaa laskuaan :(


GOTECH-kodintekniikka indeksi on taas julkistettu. Nyt julkaistussa tilastossa on tammi-syyskuun 2016 myyntitiedot. Tilastot kattavat kaiken elektroniikka myynnin, mutta tässä keskityn vain kameroiden myyntiin. On todella mielenkiintoista katsoa mikä kameramyynnin tilanne vuosittain on. Yleinen trendihän on ollut laskeva ja se näyttää jatkuvan.

Esimerkiksi vuonna 2013 tammi-syyskuun aikana myytiin 14.597 peilitöntä ja 47.958 peilijärkkäriä. Tämän vuoden (2016) syyskuuhun mennessä peilittömiä on myyty 10.205 ja peilijärkkäreitä 17.035. Kameroiden kokonaismyynti on pudonnut samana aikana 181.449 (2013) >  71.481 (2016). Melkoinen pudotus, varsinkin kun vuoden 2013 luvut ovat jo tulleet alas huippuvuosista.

Peilittömien osalta myynti vuonna 2014 tammi-syyskuuhun oli 20.748 kappaletta. Trendi näytti silloin vahvasti, että peilittömien myynti menee peilillisten ohi vuonna 2015. Toisin kuitenkin kävi. Myös peilittömien myynti kääntyi laskuun. Blogasin aiheesta tammikuussa 2015. Ennustukseni ei siis käynyt toteen. 

Myyntimäärät eivät ole kuitenkaan se kaikki kaikessa, vaan myös keskihinta on varsin merkittävä. 
Tammi-syyskuussa 2013 peilittömien keskihinta oli 386€. Myyntiä siis reilulla 5.6 miljoonalla. Nyt vuyonna 2016 se vastaavana ajankohtana oli 536€. Myyntiä reilulla 5.4 miljoonalla eurolla. Rahaa liikkui peilittömissä lähes yhtä paljon kuin 2013. Pudotusta vuoteen 2015 oli kuitenkin 300.000,-

Peilillisten kameroiden keskihinta vuonna 2013 556€ (eli reilulla 26,6 miljoonalla) oli ja vuonna 2016 750€ (eli reilulla 12,7 miljoonalla). Melkoisia pudotuksia liikevaihdossa. 

Karuja lukuja ja ei ihme, että maahantuojat ovat joutuneet sopeuttamaan toimintaansa. Pudotukseen on varmaan monia syitä ja ensimmäiseksi tietysti tulee mieleen yleinen taloudellinen tilanne. Toisena syynä on ihan varmaan markkinoiden saturoituminen. Kameroita myytiin 2008-2013 valtavia määriä. Digijärkkäri oli muoti-ilmiö ja se ilmiö on nyt laantunut. Kameroiden laatu on myös parantunut niin paljon, että päivittämisen tarve ei ole sama kuin aiemmin. Hulluina vuosina päivitystiheys oli vuosi ja nyt sen on kaksi-kolme vuotta. Sekin on varsin nopea pöivitystahti verrattuna filmiaikaan, jolloin saattoi samalla rungolla kuvata 10 vuotta. Joku onkin veikannut, että myynti on tasaantunut siihen samaan määrään jota filmikameroita aikoinaan myytiin.  

Se mikä noista tilastoista puuttuu ovat objektiivit ja muut lisävarusteet. Näin olen ainakin asian ymmärtänyt. Niiden myynti on tällä hetkellä aika ratkaisevassa osassa maahantuojien menestymisen kannalta. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Ei ole kenenkään etujen mukaista, jos maahantuojat joutuvat vielä suurempiin vaikeuksiin. Se todennäköisesti tarkoittaisi pohjoismaisten toimintojen yhdistämistä. Se taas keskimäärin tarkoittaa, että toiminnot siirtyvät Ruotsiin ja palvelu täällä meillä heikkenee.

Luvut: GOTECH  Huom: Tässä mainitut luvut ovat tammi-syyskuun lukuja kultakin vuodelta.    

 

 

Comment