Olympuksen uusi lippulaiva

Olympus esitteli Photokinassa uuden lippulaivamallinsa OMD E-M1 Mark II:sen. Se oli tavallaan esijulkistus, sillä varsinainen ensiesittely oli Espanjassa, Rondassa 2.11.

Pääsin itse käsiksi kyseiseen kameraan 3.11. juurikin siellä Rondassa. Olympus oli kutsunut Suomesta toimittajia ja valokuvaajia tutustumaan kyseiseen kameraan. Kaiken kaikkiaan koko tapahtuma kestää 12 päivää ja jokaisella Euroopan maalle on järjestetty yksi päivä Touch and Try -periaatteella. 3.11. oli pohjoismaitten vuoro. Paikalla oli 37 osallistujaa pohjoismaista. Kaikilla oli mahdollisuus kokeilla ja kuvata kameralla. Paikalle oli järjestetty rasteja joissa kameraa ja uusia objektiiveja pystyi testaamaan. Rastien pointtina oli luonnollisesti tuoda esiin niitä uusia ja parannettuja ominaisuuksia joita uutuudessa on.

Tein kamerasta Vlogiini videon, jossa käyn läpi mitä Rondassa tapahtui ja ennenkaikkea miltä uutuus tuntui.

  

 

Reissussa oli mukana myös luontokuvaaja Jari Peltomäki. Kyselin myös hänen tuntojaan Olympuksen uutuudesta. Jos luontokuvaus kiinnostaa, niin kannattaa myös tutustua Peltomäen Finature - luontokuvausmatkoihin.