The Roll app

EyeEm julkaisi hiljattain uuden applikaation, The Roll. Toistaiseksi se taitaa olla saatavana vain iOS-laitteille. EyeEm on Instagramin tyylinen kuvayhteisö. EyeEm eroaa Instagramista lähinnä siinä, että EyeEm on myös kuvien myyntipaikka. He ovat kehittäneet automaattisen hakusanoituksen ja kuvien esteettisen arvioinnin.

Tätä automaattista hakusanoitusta EyeEm hyödyntää uudessa The Roll -applikaatiossa. Yksinkertaisesti sanottuna se automaattisesti hakusanoittaa puhelimessa olevat kuvat. Se myös antaa niille esteettisen arvion prosenttilukuna.

Omassa puhelimesa on reilut 2400 kuvaa. Niiden läpi käyminen ja hakusanoittaminen kesti noin 8 tuntia. Erinomaisen hyvin se osasi kuviin hakusanoja laittaa.

Kun applikaation avaa näyttää se kuvakirjaston. Painamalla alareunassa olevaa hakunappulaa, näyttää se kansioita, jotka se on kuvista muodostanut. 

Se muodostaa varsin monipuolisesti erilaisia kansioita, paikan, värin, aiheen ym. mukaan. Paikkatiedon se luonnollisesti saa puhelimen GPS:n kautta. Paikkatieto on varsin kätevä tapa järjestää kuvat kansioihin. Hämmästyttävän hyvin se osaa myös kuvan sisällöstä poimia aiheen. Esimerkiksi ruokakuvissani on vain yksi huti. Samasta aiheesta otetut eri versiot ovat stäkätty ja näkyvät yhdellä sivulla. Applikaatiossa on myös mahdollisuus poistaa niitä muita otoksia. Hakusanojen avulla voi luonnollisesti myös etsiä kuvia.

Ruutukaappauksia The Roll applikaatiosta. 

Ruutukaappauksia The Roll applikaatiosta. 

Esteettisen arvosanan antaminen on varmasti erittäin haasteellinen automaattisesti tekoälyn avulla. Selkeästi saturoituneet värit miellyttävät, aika selkeät sommitelmat nousevat esiin jne. Äkkiä muutaman päivän kokemuksen perusteella valokuvauksen "perussääntöjä" noudattavat kuvat nousevat korkealle. Tuo on aika luonnollista ainakin aluksi. Luonnollisesti joidenkin kuvien kohdalla oma arvio ja AI:n arvio poikkeavat toisistaan. Se on ihan luonnollista. Mielenkiintoista on kuitenkin nähdä miten applikaation taustalla oleva AI oppii, vai oppiiko? 

Poimintoja applikaation tekemästä Your Best Shots -kansiosta. 

Poimintoja applikaation tekemästä Your Best Shots -kansiosta. 

 

Kännykällä tulee kuvattua aika paljon ja niiden kuvien löytäminen on tähän asti ollut aika haastavaa. The Roll auttaa merkittävästi. Ihan must applikaatio niille jotka kuvaavat paljon kännykällä.