Henri-Kari Pressoonin seikkailut

Aloitin toukokuun alussa uuden kuvausprojektin. Kuvissa seikkalilee valokuvaaja Henri-Kari Pressooni. Idea lähti pienistä miniatyyri jääkaappimagneettitietokoneesta ja pikkuisesta Olympsu-kamerasta. Lego-ukko oikeastaan valikoitu siksi, että ne ovat muunneltavissa varsin kätevästi ja tunnettu hahmo tämän tyyppisissä projekteissa. Joku voi ajatella, että lego-ukon käytäminen on plagiointia, koska se aika yleistä. Huomion tämän ja sen vuoksi mukana on rekvisiittina mainitut pienoismallit. Läppärin ruudulla on myös satunnaisesti kuvia jne. Sitä kautta vanhaan ideaan on saatu jotain "uutta".  En yleensäkään ole huolissani plagioinnista, koska projekteilla on tapana lähteä omille teilleen eli kun jotain tarpeeksi pitkään tekee siitä tulee jotain omaa. Tämän opin Arno Rafael Minkkisen työpajassa lähes kymmenen vuotta sitten.

Henri-Kari Pressooni hiukan väsähti Edinburgin matkallaan.

Henri-Kari Pressooni hiukan väsähti Edinburgin matkallaan.

Mihin tämä projekti jatkossa johtaa ja mihin suuntaan se menee tulevaisuudessa on vielä arvoitus. Hupaisaa on, että muutama on jo lähettänyt vittuilumaileja aiheesta. Loistavaa, se saa hyvälle tuulelle. Luulisi ihmisillä olla muutakin tekemistä kuin ynyttää jonkun kuvausprojektista, mutta meitä on moneen junaan. :D

Projektia on ollut tosi kiva kuvata. Hauskinta on ollut kun huomaa itsensä ostam,assa pienoismalleja ja tutkimassa nukkekoti tarvikkeita, joita kuvissa voisi käyttää... :D

Pressoonin seikkailuja pääset seuraamaan Instagamissa seuraamalla minua, JPeterF tai ottamalla häsä #pressooni seurantaan.