Photokinan 1. päivän fiiliksistä

Ensimmäinen messupäivä on takana. Askeleita Öuran mukaan kertyi vajaa 16.000 eli ei mitenkään aivan hirvittävästi. Ensimmäinen tuntuma oli, että väkeä oli vähemmän kuin edellisenä vuonna. Määristä minulla ei ole tietoa, mutta siltä tuntui. Ekan päivän aikana minulla oli muutama täsmäkatselu ja loppupäivä sitten haahuilua eri osastoilla.

Itseäni erityisesti kiinnosti mitä uutta 360-kuvaamisen saralla on. Pettymyksekseni Theta S:stä ei tullut 4K-versiota. Muuten 360-kameroita oli aika monta erilaista. Nikonin Keymission 360 on vihdoin tulossa myyntiin lähiaikoina.

Nikon Keymission 360.

Nikon Keymission 360.

Kodakin Pixpro 360. Kuva: Kodak

Kodakin Pixpro 360. Kuva: Kodak

Kodak julkisti myös uuden 360-kameran PixPro-sarjaansa. Se kuvaa luonnollisesti 4K:ta. Sen verran resoluutiota 360 video vähintäänkin vaatii jotta se on riittävän laadukas. Kodakin osastolla oli varsin erikoinen "protokolla". Ensin minulta kysyy varsin muodollisesti pätevä henkilö voinko auttaa? Kun esitän kysymykseni sanoo hän kohteliaasti hakevansa toisen henkilön, myös muodollisesti pätevän. Esitettyäni kysymyksen haetaan seuraava henkilö, joka saattaa olla naisten mielestä muodollisesti pätevä. Hän osasi vastata yksinkertaiseen kysymykseeni Kodakin mobiiliapplikaatiosta ja uudesta 360-kamerasta. Sinänsä mukavaa, että Kodak sinnittelee.

Toinen iso tuoteryhmä ovat dronet. Niistä mielenkiintoisin oli GoPron Karma. 

Trendinä droneissa on niiden kokoontaittettavuus. Se luonnollinen kehitysaskel, koska vanhan mallisia on kovin hankala ottaa esim. matkoille mukaan. Karma menee varsin pieneen tilaan.  

Jännitävimmän näköinen drone oli PowerVisionin "muna". Sen speksejä en sen tarkemmin kysellyt, mutta kuten kuvasta näkyy niin erikoinen se on ja samalla aika nerokas designiltaan.

 

PowerVision lataustelineessään.

PowerVision lataustelineessään.

ja lentoon lähtössä.

ja lentoon lähtössä.

GoPro julkisti myös uuden kameran Hero 5:sen. Siinä merkittävintä on ettei se enää tarvitse erillistä suojaa vaan on sellaisenaan vedenkestävä.

GoPro Hero 5

GoPro Hero 5

Huomenna on tarkoitus vielä käydä uudestaan isompien kameranvalmistajien osastoilla ihmettelemässä uutuuksia. Niistä sitten huomenna illalla lisää. 

Tänään osassa jo ehdin pikaisesti käydä ja ohessa linkit 360-kuviin näiltä osastoilta:

Olympus, Fuji, Sigma, Sony, Nikon, Ricoh Theta S sekä maistiainen valokuvanäyttelyistä