Kuva & Kamera pidettiin tänä viikonloppuna (17.-19.3.2017) perinteiseen tapaan Messukeskuksessa. Ne ovat tällä hetkellä merkittävimmät ja isoimmat valokuvausalan messut. Digiexpo on muuttunut ja siellä valokuvalla ja kameroilla ei oikeastaan viime vuosina ole juurikaan roolia. Minusta on ihan hyvä, että tilanne sen osalta hiukan selkiytyy. Kahdet isot messut eivät varmaan vetäisi näytteille asettajia riittävästi.

Nytkin on jo hiukan laimeutta ilmassa, koska sekä Canon että Nikon eivät olleet omilla osastolla mukana. Molemmat toki näkyivät messuilla, mutta olivat osana JAS-tekniikan osastoa. Minusta se on hirveän sääli, etteivät kaikki ole mukana. Varmasti noilla kahdella on siihen syynsä. Satsauksia tehdään muilla keinoilla. Tosin Nikonin osalta on vaikea sanoa millaisia satsauksia Suomessa jatkossa tehdään. Nikonilla ei taida olla pohjoismaissa enää omaa "edustustoaan", vaan sitä hoidetaan Englannista? Satsaukset varmaan siltä osin ovat tiukassa. Onhan pohjoismaat ja etenkin Suomi aika pieni markkina. Koko alan kannalta varsin huonoa asia, koska mitä enemmän on näytteilleasettajia sen kiinnostavammat messut ovat. Tänä vuonna ei myöskään Focus Nordic ollut mukana. Jonain vuonna olisi myös kiva nähdä Digitarvike.fi messuilla. Se on kuitenkin kasvanut jo aika isoksi myyjäksi. Heillä on hyvin toimiva konsepti. Palvelutaso on nykyään erinomainen ja tuotevalikoima on erinomaisen monipuolinen ja laadukas.

Kuten niin moneen kertaan sanottua messujen paras anti ovat kohtaamiset. Messuilla törmää tuttuihin, joita usein näkee vain kerran vuodessa. Myös uusien ihmisten kohtaaminen on hienoa. Tänä vuonna moikkaajia oli tavallista enemmän. Oli varsin mukava saada palautetta niin Vlogistani kuin Valoaalloilla Podcastistakin. Vielä kun se oli enimmäkseen positiivista! Kiitos ja kumarrus siitä.

Messut laitteiden puolesta ovat toki kiinnostavia vaikka uutuuksia varsinaisesti ei esitelläkkään. Silti se on monelle messukävijälle se paikka tulla hypistelemään ja kokeilemaan hiljattain julkaistuja uutuuksia. Itse olin omien esityksieni jälkeen juttelemassa Olympuksen osastolla uudesta E-M1 MKII:sesta. Se on saanut varsin kiinnostuneen vastaanoton ja en yhtään ihmettele. Omat kokemukset siitä ovat hyvin positiivisia. Tuota kameraa ja sen uusia ominaisuuksia omat kolme esitystä juuri käsittelikin. Jos et päässyt kuuntelemaan esityksiäni, niin materiaalin voit käydä katsomassa Slidesharesta.  


Messujen kiinnostavampia asioita ovat myös lukuisat valokuvanäyttelyt. Esillä oli useita QEP- ja MQEP-sarjoja, joilla on siis saatu FEP:n arvonimiä. Kuva & Kamerassa on viime vuosina nähnyt hyvän kokoelman ja läpileikkauksen muoto- ja luontokuvauksesta. Ensi vuonna esillä on taas Fotofinlandian finalistit eli sarjavoittajat. Fotofinlandia uudistuu ja se noudattaa ainakin ensi kerralla paremmin kansainvälisten kilpailujen sarjajakoa. Tuosta uudistuneesta Fotofinlandia-kilpailusta lisää myöhemmin ihan omassa blogauksessa.

Vielä niistä omista esityksistä. Niitä olis tosiaan kolme ja etenkin perjantaina ja lauantaina kuulijoitakin oli runsaasti. Sunnuntaina aamupäivällä oli sitten hiukan hiljaisempaa. Oma esitys oli klo 11.30 ja näytti vähän siltä, että messuväki valui paikalle vasta puolen päivän jälkeen. Toisaalta sunnuntain esityksessä oli muutama sitäkin enemmän Olympuksen uutuudesta kiinnostunut.

Perjantai-iltana oli järjestettiin myös ensimmäinen Finnish Photo Awards. Illan "gaalassa" jaettiin mm. Vuoden muotokuvaaja -palkinto, Finnfoto-palkinto ja muita palkintoja ja huomionosoituksia. Palkittavia taisi olla kuusi. Enemmänkin olisi suonut. On todella sääli, että valokuvajärjestöt eivät mahdu samaan gaalaan. Kukaan ei siitä hyödy, jos jokainen jakaa palkinnot omissa pikkupiireissään. Toivottavast nuorempi sukupolvi on tässä fiksumpi ja tekee enemmän yhteistyötä. 

Kannattaa myös kuunnella viikon Valoaalloilla podcast. Juttelemme Matin kanssa messuista. Vieraana podcastissa tällä kertaa Jyrki Vesa eli asiantuntemustakin saatiin tällä kertaa lähetykseen.

Comment