Olympus julkaisi eilen uuden kameran Tough-sarjaansa, TG-5:sen. Stylus Tough-sarja on Olympuksen kovaa käsittelyä kestävä pokkarisarja. Minusta ne voi luokitella actionkameroiksi. Muita samaan sarjaan kuuluvia on mm. actionvideokuvaukseen tarkoitettu TG-Tracker. Pääsin kokeilemaan TG-5:sta ennakkoon viime viikolla.

Edeltäjäänsä TG-4:seen verrattuna ulkonäköön on tullut hyvin vähän muutoksia. TG-5 on aavistuksen paksumpi ja ote kahva on selkeästi muotoiltu paremmaksi. Zoomausta säädetään nyt laukaisimen edessä olevalla vivulla. Laukaisinnapin vieressä on uutena säätökiekko, jolla voi säätää valotusta. Vasemmalle puolelle kameran yläosaan on myös tullut on-off kytkin log-tietojen tallennusta varten. TG-5 tallentaa log-tiedostoon GPS-tietojen lisäksi, myös lämpötilan, ilmanpaineen ja siinä on kompassi. Nämä log-tiedot voidaan siirtää kamerasta Ol.Track-sovelluksella.

Vasemmalla TG-5 ja oikealla TG-4

Vasemmalla TG-5 ja oikealla TG-4

Itselläni on ollut TG-4 käytössä. Uudessa TG-5:ssa on muutamia ominaisuuksia, jotka minua kiinnostavat. TG-5:nen tuntuu ensinnäkin paremmalta kädessä ja näin parantaa kuvaustuntumaa. Peukalolle suhteellisen hyvällä paikalla oleva säätökiekko helpottaa valotuksen korjailua. En tosin löytänyt valikoista mahdollisuutta ohjelmoida siihen valotuksen korjailua. Se kyllä esim. A-asetusta eli aukon esivalintaa käytettäessä onnistuu, jos ensin painaa valotuksen korjailun painiketta. Sen jälkeen säätökiekolla voi korjata valotusta. Onneksi sen voi tehdä, mutta hiukan hankalaa se on. Toivottavasti firmware-päivitysessä tulee mahdollisuus ohjelmoida säätökiekkoon haluamansa toiminnon. Olen niin tottunut Olympuksen OM-D kameroiden räätälöitävyyteen, että sitä kaipaa myös TG-5:seen.

Valikon rakenne on myös ja se on samanlainen kuin OM-D-malleissa. Ilokseni myös huomasin, että TG-5:sessa voi asettaa yli- ja alivalotuksen huomiovärit. Se on todella mahtava ominaisuus. LCD-näytössä näkyy alivalottuneet kohdat sinisellä ja ylivalottuneet punaisella. Valotuksen korjailulla voi sitten tarvittaessa säätää kohdalleen. Valotus on joka kerta juuri sellainen kuin haluan. Tuosta ominaisuudesta tein lyhyen videon.

TG-5:een on lisätty ProCapture-toiminto, jossa laukaisimen puoliväliin painaminen aloittaa kuvien bufferoinnin. Kun laukaisimen painaa loppuun asti x-määrä kuvia ennen varsinaista kuvanottohetkeä tallentuu. Sillä saa varsin näppärästi kuvattua nopeat tilanteet ja laukaisuhetkestä ei voi myöhästyä. Alla otettu sarja kuvia juuri tuota ProCapturea hyödyntäen.

ProCapturella kuvattu lokin lentoonlähtö.

ProCapturella kuvattu lokin lentoonlähtö.

Kuvanlaadun kannalta on hyvä, että TG-5:sella voi kuvata myös raw-kuvia. Niitä en ole vielä päässyt muokkaamaan, koska raw-kuvien tukea ei Adobelta vielä löydy. Olen kuvannut kaikki kuvat sekä raakana, että jpg:nä. Voin siis testailla raw-kuvan laatua, kun tuki sille tulee. Toinen mielenkiintoinen ratkaisu kuvanlaadun parantamiseen on pudottaa megapikselit 16:sta 12:sta. Myös prosessori on vaihtunut. TG-5:sessa on sama prosessori kuin E-M1 MKII:sessa. Tehoa siis riittää.

TG-4:ssa pidin sen hyvistä macrokuvausominaisuuksista. Niitäkin on TG-5:ssa parannettu. Lähintarkennus on edelleen 1cm, mutta focus stackingiä on parannettu. Lisävarusteen (LG-1) avulla voi kameran laittaa kiinni kuvattavaan pintaan. Kameran led-valo ohjautuu rengasvaloksi ja valaisee kohteen. 

LG-1 ohjaa led-valon rengasvalokis ja on erittäin kätevä macrokuvauksessa.

LG-1 ohjaa led-valon rengasvalokis ja on erittäin kätevä macrokuvauksessa.

Lähinnä vedenalaiskuvaamisen tarkoitettu salamavalon pehmennin FD-1 soveltuu myös macrokuvaukseen, kun zoom on tele-asennossa. 

Lähinnä vedenalaiskuvaamisen tarkoitettu salamavalon pehmennin FD-1 soveltuu myös macrokuvaukseen, kun zoom on tele-asennossa. 

TG-5 kuvaa 4K-videota ja fullHD:ssa nopein fps 120. Videota en itse ehtinyt kunnolla kokeilla, joten sen laadusta en osaa sanoa mitään. Speksit ovat ainakin oikeansuuntaiset.        

Blogaaja on Olympus Visionary ja katselee peiliin vain eteisessä.

 

5 Comments